Oletteko koskaan olleet niin yksinäisiä, että kerrotte koko elämäntarinanne kaupan tai kahvilan kassalle? Tein näin kerran yhdelle poloiselle kahvilan myyjälle, jolla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin kuunnella, koska kahvilassa ei ollut muita asiakkaita.
Synnyin lokakuussa 1990 pienessä Grand Forksin kaupungissa Pohjois-Dakotassa. En ollut päivääkään amerikkalaisesssa päiväkodissa tai koulussa, joten en oppinut kunnolla englantia. En myöskään oppinut kunnolla suomea, koska minulla ei luonnollisesti ollut suomenkielisiä leikkikavereita. Vuonna 1997 tulva sitten tuhosi kotimme, ja muutimme Suomeen, missä aloitin peruskoulun Espoon Niittykummun koulussa autistiluokalla. Kolmen ensimmäisen luokan jälkeen vanhempani kuitenkin päättivät että pärjään "normaalissa" opetuksessa, joten minut laitettiin Helsingin kristilliseen kouluun. Minulla ei ollut kavereita vaan pelkkiä kiusaajia, joten yhtenä päivänä toin lihakirveen kouluun ja jahtasin sen kanssa muita lapsia, jotta he ymmärtäisivät jättää minut rauhaan. Yläasteella löysin ilon vandalismista, ja rikoin koulun vessoja ja laitoin ne tulvimaan. Tykkäsin varastaa opettajien opetusmateriaaleja, kuten kalvomonisteita ja CD-levyjä, ja haudata niitä koulun urheilukentän taakse. Kerran hautasin yhden nörtin matikankirjan. Yläasteella ihastuin Emmi-nimiseen tyttöön, ja livahdin välillä käytävään haistelemaan hänen vaatteitaan naulakossa. En tietenkään unohtanut spämmätä hänen msn messengeriään.
Ammattikoulu oli kuuden vuoden kristillisen koulun jälkeen shokki, sillä vastoin odotuksia en onnistunut käännyttämään luokkakavereitani kristinuskoon. Tästä vihastuneena ryhdyin fundamentalistikristityksi, ja olisin varmaan suunnitellut kouluhierontaa, ellei WoWin peluu olisi vienyt huomion pois koulusta. Loppuenlopuksi keskeytin koulun voidakseni paremmin keskittyä WoWiin, mutta äiti pakotti töihin. Menin sitten Fidalle eli helluntailaisten kirpputorille, ja siellä löysin ristiinpukeutumisen perverssin maailman. Vein kotiin naisten vaatteita ja jäin siitä kiinni ja sain potkut. Siitä lannistuneena aloin juomaan, ja kerran kännissä sain loistoidean lavastaa oululainen vasemmistonuori syylliseksi koulu-uhkailuun. Tästä kun kiinni jäin, vanhempani heittivät minut ulos kotoa ja menin Punaisen ristin nuorten turvatalolle asumaan, kunnes sain ensimmäisen itsemurhayksiöni. Pääsin kunnolla hikkyilyn makuun, ja aina välillä poistuin komerostani tekemään "kostoretkiä" eli sytyttämään roskiksia ja yhden auton tuleen. J
Postaus on liian pitkä. Paina tästä näyttääksesi koko tekstin.