Hyvää iltaa, kirjoitin runon sen Mogusaa obsessoineen anon hulluudesta. Oheinen kuva oli laukaiseva tekijä. Milloinkohan sen linkittänyt ano korvaa auheuttamansa psyykkiset vahingot ja emotionaalisen kivun.
Dokumentoin runoni tähän jälkipolville:
Jo huomaan kuinka versoo pakkomielle,
kukinto hulluudelle, täynnä kiimaa,
kun muistin likapyykki löyhkää hielle.
Kun järjen kulkutauti viljaa leikkaa,
ja lakanat ja päivät yhteen liimaa,
jo huomaan kuinka versoo pakkomielle.
Verkossa minut pitää monta seikkaa:
Ihaillen Häntä vietin monta tiimaa,
kun muistin: likapyykki löyhkää hielle.
Postaus on liian pitkä. Paina tästä näyttääksesi koko tekstin.