Jos oikeasti kiinnostaa, että miten yhteisöjen moraalikäsitykset syntyvät ja mikä on biologian osa tässä, niin kannattaa alkaa opiskelemaan esim antropologiaa ja sosiologiaa ja lakata väittelemästä asiasta yksinkertaistetuilla käsityksillä aiheesta. Ei olisi myöskään pahitteeksi perehtyä siihen, mitä se tarkoittaa, että ihmisellä on perimässään tiettyjä taipumuksia ja miksi nämä aktualisoituvat tai miksi jäävät aktualisoitumatta ja jos aktualisoituvat, niin mikä kaikki vaikuttaa "lopputulokseen".
Heitetään nyt tähän jotain jännittävää esimerkkiä: Käytännössä ihmisellä ei ole näkökykyä perimässään. Tarkoitan siis, että jotta ihminen alkaisi nähdä, silmä tarvii ulkoista ärsykettä. Eläimet, jotka on kasvatettu pimeässä, kasvavat sokeiksi ja tietyn iän jälkeen näkö ei enää voi aktivoitua ja siis sitten eläin pysyy sokeana, vaikka näössä ei ole mitään vikaa. Sitten kun ihminen oppii näkemään, niin ei hän vain näe suoraan todellisuutta, vaan nähtyä hahmotetaan kulttuurisen organisointijärjestelmän läpi, joka opitaan vähitellen kasvaessa. Tämä järjestelmä ei ole perimässä sellaisenaan, mutta taipumus hahmottaa maailmaa tällaisen järjestelmän läpi on. Kuitenkin, jos ihminen ei saa ärsykkeitä tästä ulkoisesta hahmottamissysteemistä, niin hän ei tule koskaan hahmottamaan näkemäänsä kunnolla. Viittaan siis tapauksiin, joissa henkilö on sokeutunut varhain, mutta näkö palautettu vuosikymmenien päästä kehittyneellä teknologialla. Tällöin henkilöltä ei puutu kyky näkemiseen, mutta puuttuu kyky nähdyn jäsentämiseen.
Mikä tässä nyt oli pointtina? No tietenkin se, että ihmisellä on perimässä kamaa, joka on taustalla siinä toiminnassa, joka aktualisoituessaan synnyttää moraaliseksi kutsuttua toimintaa. Moraali itsessään ei ole perimässä, vaan perimässä on taipumukset tietynlaisiin toimintatapoihin. Kaikilla ihmisillä ei tietenkään ole samat geenit, joten synnynnäiset taipumuksetkin vaihtelevat. Lopullinen tulos syntyy perimän ja ulkomaailman vuorovaikutuksesta, joten muuttujia on paljon ja todellisuus kompleksi.