0joo kotiin selvitty. Olin tosiaan turhan aikaisin paikalla kun kuvittelin että keikka alkaa jo kuudelta mutta sehän olikin tietenkin vasta ovienavauskellonaikaharrastushomma jne. Ei ollut parkkipaikalla vasta kuin pari autoa. Melkoinen lato tuo mutta tanssipaikaksihan se on muinoin tehty. Ihan hyvä paikka oli. Mutsiyden kanssa jne. yhyy plääplää.
Ismokeikka alkoi kuitenkin lopulta ja se oli kyllä hyvä. Ismolla oli tosiaan hyvä meininki ja encoressa hassuttelikin jotain että "onhan näitä biisejä jäljellä vielä 985 kappaletta". Taitelijaelämäät, suomi putos puustat ja rappiollat tietenkin soitettiin, ite olisin pärjännyt ilmankin. Mutta oli tosihyväjee että soitettiin mm. rakkaus on ruma sana ja kriisistä kriisiin. Ekstaasiin ja sisäinen solarium oli ihan jees kanssa. Kulkurin iltakalja oli hyvä versiointi. Sitten tietenkin uudelta levyltä tuli monta piisiä ja ihan ekaksi soitettiin se joku mikälie sinkkubiisi mikä julkaistiin viikko sitten. Rakkaudesta, synkkää musiikkia ja taivaan tulet olisi ollut tosikivat mutta kaikkea ei voi saada.
Yleisössäkin oli kovas menos. Porukkaa olisi kyllä mahtunut tuonne varmaan kolme kertaa enemmänkin, nyt kaikki mahtuivat tuon miksauspöydän etupuolelle jos olisi tiivistetty. Yleisössä oli kuiteskin joo kaikenlaista. Oli paljon (suurimmaksi osaksi) näitä 50-60-kymppisiä pariskuntia mitkä ovat varmaan aikoinaan tavanneetkin jossain keikalla ;__; Nuorisoakin oli muutamia, lähinnä vanhempiensa (?) kanssa. Monet mutsit tanssivat mukana, monet lauloi mukana ja muutenkin oli fiiliksissä.
Sit oli hyvä semmoinen arviolta 70-kymppinen pariskunta. Faija näytti joltain jon lordilta tai gary gygaxilta (valkoinen tukka ponnarilla) ja liikkui rollaattorilla. Mutsi oli semmoinen vähän noita-akkamainen millä leuka tuli eteenpäin kuin jollain kippari kallella. Faija lähinnä istuskeli rollaattorissaan ja välillä kampesi itsensä pystyyn kun halusi olla kunnolla mukana ;
; mutsikin kiipesi kerran penkille seisomaan että sai otettua hyvän kuvan/videon ja välillä tanssi mukana. Kunnon musakeikkakävijäsenioreja ;; Sitten oli joku kalle havumäen oloinen jannu, tai siis lähinnä se liikkuminen oli samanlaista kankeaa heilumista musiikin tahtiin. Kovas menos oli silläkin, hyvällä tavalla. Sitten yksi ilkeästi sanottuna tavallisen mitäänsanomaton hampputukkamutsikin tanssi vapautuneesti useiden biisien aikana. Hyväs menos oli yleisös.
Jotain piti varmaan vielä ripuloida mutta en muista. Niin joo ja kävi niinkuin ajattelinkin, ei tarvinnut puhua kuin liikenteenohjaajien kanssa parkkipaikalla ja morjestaa ja kiittää lipunmyyntimutsia. Hahatuttaa kaikki normovinkit että "mee keikoille niin saat kavereita", haha. Niin, ehkä jos on jo valmiiksi normon oloinen eikä läjä paskaa. Katsotaan jos saan kakittua parit videot vielä.
>>670798
Täällä kotona satoi vettä jonkun 50mm koko päivän aikana ja matkallakin aivan saatanasti, sitten se loppui puolimatkassa ja keikkapaikalla oli aurinkoista. Kotiinlähtiessä oli taas hyvä sää mutta puolivälissä alkoi taas sataa sillaittiis normaalisti. Oli vähän paskatusongelmia kun en ole vielä ihan sinut mutsibishin ilmastoinnin kanssa, välillä veti tuulilasia ulkopuolelta huuruun kun oli sopivan erilaiset lämpötilat ja puhalsin liian viileää ilmaa siihen jne. Löysin lopulta sopivat säädöt.
>>670799
Lunta, rakeita, (ne ön vettö önnönnöö), happoa, rahaa, tulta, paskaa, vanhoja mutseja, paseja, roneja. Ja
>>670800 ehtikin jo vastaamaan tätä poustatessa.