Olipahan taas unet. Ehkä oli samaa, tuntui samalta, mutta eri teemoja:
Tapasin jonkun tytön jonka olin jo tuntenut jonkun aikaa. Japanilainen jostain syystä, söpö ja niitten tapaan sellainen vaatimaton. Tultiin hyvin juttuun mutten muista enää miksi. Oli yhteisymmärryksessä että seksiä olisi tiedossa. Jotain kuitenkin kävi ja kun seuraavana päivänä kyselin, se olikin muuttanut tostnoi vaa Japaniin mutta sain ymmärtää että hommat jatkuis siellä mutta uni katkesi kohtaan missä olin toteamassa että lentolippuja ei saa.
Samana unen aikana kaikki oltiin jossain resortissa, ehkä eteläinen Ranska, tyyliin Monacon tienoilla. Oli vuoria ja kauneutta sillä alueella. En muista kenen kanssa oltiin siellä, ihan kuin olis ollut perhe ja työporukka. Mentiin sitten pariin otteeseeseen pienemmällä moottoriveneellä ajamaan jotain jokea. Ekalla kertaa osui kiviin ja upposi, tokalla kerralla kuitenkin oli ilmatyynyaluksen kaltainen vekotin ja päästiin sitten johonkin hienoon maisemaan.
Sit oli kanssa vuoristoteitä joista pääsi Monacoon helposti. Reitti oli suunniteltu ja matka aloitettu mutta unien tapaan se muuttuikin aivan toiseksi ja tässä sitä sit ollaan. Heräsin pettyneenä että vittu, nin hieno uno ja niin paska elämä.