Sanoin tänään työpaikan ihanalle mutsille että se on ihana ihminen. Vähän änkyttäen, burgeroiden ja pikaisesti, en jäänyt valuttamaan spagetteja enempää taskuista, mutta kuitenkin. Vastaukseksi sain naurahduksen ja kiitoksen. Enkä enempää odottanutkaan koska ei ole postausluvan menetys mielessä kun olenhan paskaa. Mutta nyt se on sanottu.
Ja mikä tärkeintä, nyt ei hävetä eikä paskata. Pari viikkoa sitten kun kerroin sille että se on ihastuttava ihminen niin hävetti ja paskatti jälkeenpäin ja masensi niinkuin ennenkin. Nyt ei. Onko tämä parin vuoden piina nyt ohi? Kun kaikki voitava on tehty niin saanko rauhan ihteltäni? Voin keskittyä olemaan paska ihteni enkä vain jatkuvasti miettimään kuinka paska olen ja halveksumaan ihtiäni?
Ulkonakin paistaa aurinko vaikka onkin viileää, viikon loma alkaa, fiilis on ihan jees, olenko unohtanut että tätä on mielenrauha? Ano zen? Pystynkö jatkossa vaan olemaan töis sä ja sanomaan työmutsille huomenta ihan normaalisti ilman että tunnen olevani vammainen hyypiö ja kohtaamaan sen samanlaisena kuin muutkin ihmiset? Olemaan masentumatta jo siitä kun näen sen hyllyjen välissä? Suhtautumaan neutraalisti elämään, diilaamaan sen kanssa että olen paska ja postauslupa on ikuinen? Ei hävetä edes tämä paskasössötyspostaus, haha
Voi veliet, olenko vapaa kuin lortin löyhkä tuulessa... voinko nauttia ilta-auringon valaisemista männyistä ilman että mietin hyvää mutsia? Voinko olla spämmimättä paskaa nyymilaaksoon...
...olenko takaisin kymmenen kaivon tiellä...