>>647433
Samalla tavalla toi meni itteni kanssa, tunnuin vaan olevan jäljessä kaikista en ehkä älyllisesti mutta lapsellisempi olin eikä mulla oikein ollut kunnon visiota tulevaisuuteen. Mua ei ikinä koulukiusattu, olin pieni häirikkö koulussa mutta en sanoisi kiusaajaksi vaikka joskus härkinkin ihmisiä. Kaikki se härkintä mitä tein, kadun sitä. Purin omaa huonoa oloa sitä kautta ja olisi ollut kiva jos olisin saanut jotain parempaa apua siihen. 90-luvulla vaan ei osattu tarjota apua kuten nykyään, silloin vaan sai jälki-istuntoa. En hirveästi ollut jälki-istunnossa mutta tarpeeksi monesti kyllä.
>>647435
En mä ollut tämmönen välistävetäjä, mutta toki taipumusta oli mennä mistä aita on matalin. Varmaan omalta isältä opin kaiken pahan kun se on vähän samanlainen säätäjä kuin ite oon. Se ei ollut kyllä erinomainen malli siinä mielessä että vaikka sillä oli maisterin paperit ja muut se ei oikein saanut elämästään tehtyä hienoa. Toisaalta ei se paljoa läsnä ollut kun vanhemmat erosi, nähtiin kerran viikossa niin ei se osannut myöskään kasvattaa mua kun ei ollut tarpeeksi läsnä.
Muistan ehkä oleellisesti sellaset kohdat missä tää homma alkoi. Kun olin 15-vuotias laitoin siwassa pari leivosta paistopisteeltä kypärään. Jännitti silloin pölliä sikana, mutta en kestänyt kuumotuksia niin lopetin. Sitten myöhemmin, tosta tosi paljon myöhemmin silloin Postin leivissä kun olin pöllin muistaakseni käsipaperia kotiin kun en jaksanut käydä kaupassa. Molemmat turhia riskejä ilman että niillä sai mitään.
Huomaan että tää varastelu aina menee pahemmaksi kun dopamiinitasot on matalalla. Pölliminen kaupasta lähti taas hanskasta kun alkoi tuntumaan siltä etten jaksa töissä enää. Tää oli ihan samanlainen alamäki silloin vanhassa duunissa kun alkoi olemaan niin välinpitämätön olo etten jaksanut enää varmistaa selustaani ja teen huolimattomuusvirheitä.
Ehkäpä nyt on pakko alkaa tekemään muutoksia. Voin vielä mennä työterveyspsykologille ja löydä kortit pöytään. En ole oikeassa elämässä ollut pitkään aikaan rehellinen yhtään kellekkään joten en tiedä miten ihmeessä saan kakistettua sanat ulos. Mä oon vitsillä ja tosissani uhonnut että oon kohta vankilassa mutta nyt kun mua kuumottaa seuraamukset toi uho taas vaikuttaa lapselliselta. Muistan että oli vähän samanlainen olo kun oli syöpä, sitä ennen mietin paljon itteni tappamista mutta sitten kun lääkäri sanoi, ettei osaa sanoa mitä elinaikaodotetta ne vois mulle antaa, menin tosi nöyräksi siinä. Yhtäkkiä se kuoleman ajatus oli kauhistuttava. Tässä on vähän sama juttu että kun on selkä seinää vasten niin yhtäkkiä uho on kadonnut.