Lueskeskelin vanhoja päiväkirjoja, ja mulla on edelleen paljon samoja ongelmia kuin 21v: opinnot ryssitty useaan kertaan, masennus masentaa, unirytmi sekaisin, ahdistaa, olen helvetin läski ja voin huonosti. Silti kirjoitin silloin toiveikkaana tulevasta, että kyllä elämä kantaa ja asiat muuttuu paremmaksi. Että kyllä tästä ponnistetaan ylös. Sama toive on edelleen näin 36v, mutta tuntuu että jauhan vain vuosikymmenestä toiseen paikallani. Muut onnistuvat, minä en.