>>10939
Toinen aikidoharrastaja täällä. Tässä kohtaa varmaankin alkaisimme väitellä miten joissakin seuroissa tosiaankin harjoittelu on vähän semmoista hippeilyä ja toisissa ei. Minusta ero on enemmän harjoittelijassa kuin seurassa: jotkut löytävät ne kamppailulajipiirteet ja toiset eivät. Opettajallakin on varmasti merkitystä; jotkut näyttävät heti alkeiskurssilla tyyliin "jos tää olis nyt vanhaa jujitsua niin tässä kohtaa iskettäis nyrkillä kainaloon / miekalla pää irti", "jos uke menee tässä kohtaa tuonne niin uken käsi sanoo naps", jne.
Itse pistin pari vuotta sitten humalaisen liiveihinuiskentelijan naamalleen nurmikolle ikäänkuin vahingossa, joten kai se aikidokin tyhjää parempi on. Väistötekniikat ovat lisäksi hyödyllisiä väkijoukossa liikkuessa, mutta siitähän /n/inja ei perusta. Peruskunto pysyy helposti tosi hyvänä jos on kiinnostusta käydä treeneissä pari kertaa viikossa pidemmän tovin.
Mitä tulee tappelutoimivuuteen, olen pitkään ollut sitä mieltä että jos osaa vähänkin edes jotain, niin on heti paljon edellä satunnaista jössiä jolla on liikaa bensaa koneessa, tai jotain minimikoulutettua stevaria. Aikidosta, toisin kuin esim. nyrkkeilystä tai urheilupainista, tosin löytyy teknistä syvyyttä vuosikymmeniksi. Keppi- ja miekkamuotoja opetetaan lisäksi joissakin seuroissa.
Aikidoharrastajia ja -seuroja löytyy suomesta ns. peevelisti. Noin 1/3 harrastajista on naispuolisia, mikä on aika paljon. Peruskurssilla aloitetaan yleensä kääntymis- ja pakenemistekniikoista (tenkan, ukemi) josta siirrytään perussidontoiin ranneotteesta ja yksinkertaisiin heittoihin. Rankkaa se ei varsinaisesti ole, mutta ekojen harjoitusten jälkeisenä päivänä lihakset huutavat leipää itse kullakin.