Jotain kummallista on tapahtanut, nyymeröiset. Nimittäin nyt on käynyt sil viisiä että, kun kaupassa kävin ostamassa leivänpäällistä ja kassoille mentäessä tarttui mukaani namiskuukeliosastolta namiskuukelia, niin nyt kun olen jo jonkin aikaa ollut kotona, ei minun tee yhtään mieli syödä sitä namiskuukelia, mikä on h y v i n erikoista, sillä yleensä syön kaiken namiskuukelin mahdollisimman nopeasti, sillä namiskuukelihimoni on talttumaton, armoton ja -ton -ton -ton. Piti näin ikään vähän niinköstä hampaita irvistellen syödä namiskuukelit pois, koska näinhän sen kuuluu olla, sen sijaan että olisin esimerkiksi valmistanut ja syönyt ruokaa tai vaikkapa sämpylän, joka olisi kyllä enemmän maistunut kyseisessä tilanteessa, mutta tuntui niin oudolta se, ettei namiskuukelit maistuneet, joten söin ne naminamit tosiaan vastentahtoisesti. Nyt ne syötyäni on vain äklöpaha olo, mikä sekin on outoa ja erilaista, sillä yleensä kun inhaloin herkkunamit niin en edes huomaa tai tiedosta kokemusta, ja jään haikailemaan lisää. Ainoa muutos elämässäni viimeaikoina, jonka syyksi voisin tämän muutoksen namiskuukelihimoissa pistää, on opintojen aloittaminen, jonka tähden syön nykyään aamupalan ja opistolla sitten ilmaisen lounaan. Olenko päässyt terveemmän elämän makuun?