Ryyni-kettu
Viiden sentin kusettaja
Sellin kattoon syljeksi
Ja otti vastaan mitä tarjottiin
Häntä salaa obeesoi
Siivooja, vahva-faija
Ehkä juuri siksi siellä öisin siivottiin
Mietein tuossa kotimatkalla että onkohan YUP minulle kuitenkin se jotenkin tärkein bändi kun noiden vanhempien biisien sanat muistuu mieleen aika hyvin. YUP:sta kuitenkin alkoi sellainen oikea musiikin kuuntelu. Isoveli toi joskus kasetille nauhoitetun Homo Sapiens-levyn kun olin just 10-kymppinen ja sitä ihmeteltiin ja kuunneltiin. Sitten tuli Yövieraat ja 1990-1992 kokoelma jne. ja isoveli osti levyjä Leppymättömiin asti. Homo Sapiens ja Yövieraat on ehkä sitten ne levyt mitä itse muistaa nuoruudesta parhaiten. Bändin tuotanto osui itselleni juuri siihen herkkään teini-ikään mistä yleensä muistaa kaiken parhaana ikinä.
Toppatakit meni kuunteluun vasta myöhemmin eikä se niin kauheasti iskenyt. Oli muutenkin ehkä olevinaan liian erikoinen teemalevy tms. Keppijumppaa tuli kuunneltua sitten jo pois kotoa muuttaneena vain tietokoneelta waretettuna, Vapauden kaupungit on vieläkin ihan ei-mitään. En osaa äkkiä nimetä siltä yhtään biisiä. Eikä se Keppijumppakaan kummoinen ole, mutta sanoituksia kuitenkin muistaa kappaleen kuullessaan. Outo Elämä ei jälkeenpäin mietittynä myöskään kummoinen ole, mutta se osui koviten siihen teini-ikään. Normaalien Maihinnousu on mielestäni parempi. Lauluja Metsästä ja Leppymättömät menee aina vähän sekaisin. Niitä tuli kuunneltua yhtenä kesänä aivan saatanasti kun maalasin kotona yhtä isoa latoa. Niitä on jotenkin vaikea arvostella sellaisen kuurin jälkeen. Aikaisemmat englanniksi lauletut punk-menot ei iske muuten kuin kuriositeettina. 1990-1992, Homo Sapiens ja Yövieraat, siinä kovinta paskaa mitä bändi oon ilmoille pröötännyt.
Sitten kun vielä miettii minkä verran YUP on muutenkin lonkeronsa levittänyt kuuntelemaani musiikkiin. Martikainen oli tuottamassa Trio Niskalaukausta, teki sanoituksiakin jne., basisti Tynkkynen oli Rautiaisen soololevyilläkin soittamassa ja biisejä tekemässä (tosin en siinä vaiheessa enää Rautiaisen sooloista niin välittänyt), Hyyrysen Wöyh! menee välillä semmoisena hassutteluvälipalana. Martikaisen soololevyillä on muuten aika mitäänsanomatonta kamaa mutta ne muutamat hyvät ovatkin sitten helvetin hyviä rallatuksia. Martikainen-Tynkkynen-Hyyrynen muutenkin olivat se alkuperäinen porukka.
Olispa tajunnut nuorena mistään mitään niin olisi voinut nähdä YUP:n ehkä livenäkin sen huippuvuosina. Mutta silloin oli vielä sellainen "en minä elämää kaipaa"-menos päällä. Nyt se on myöhäistä, mutta kun ei ole koskaan mitään yrittänyt niin turha sitä on jossitella. Hukkaan heitettyjä, kaikki vuodet. Omaa syytäni, mitäs olin paskaläjä.