Jotenkin alakuloinen fiilis ollut tänään, vanhempien kanssa kävin laittamassa mökin talvikuntoon ja sitten velien luona käytiin kahvilla. Velien naapurin ukko nähtiin matkalla laahustamassa masennusnyymiäkin huonommin kylätiellä ja sitten kun oltiin kahvittelemassa niin sen naapurin ukon vaimo soittikin äidille että tulkaa auttamaan kun ukko kaatui eikä hän saa sitä ylös. Käytiin sitten veljen kanssa auttamassa ukko ylös ja tuolille mistä se halusi kyllä sänkyyn pötköttämään. Kohta kasikyt-kymppinen astmaharrastajaukko, jos ei olisi paremmin tiennyt niin olisin veikannut vaan pari vuotta putkeen ryypänneeksi juopoksi. Ukko on joku tiedemies/tohtori mutta niinpä on vaan päässyt sekin tuommoiseen jamaan ettei henki kulje eikä jalka nouse. Asuvat vielä tuollaisessa wanhassa talossa mikä ei tosiaankaan ole mikään senioritalo... ensin on kivirappuset ovelle ja eteisessä vielä pari rappua, saunatilat on kellarissa mihin menee kapeat rappuset, ei ole tainnut uskaltaa enää könytä alakertaan niin eipä ole pesullekaan päässyt. Vaimonsakin on niin vanha jo ettei siitä ole avuksi. Ainoa lapsensakin asuu ties missä kaukana. Isoveli antoikin niille sitten puhelinnumeronsa niin voi soittaa sille jos vielä käy huonosti. Onpas paska maailma. Itse en jaksa mennä edes kuntosalille normoilemaan enää. Tai jaksan, mutta en viitsi. Ja siitä on kohta morkkis. Ehkä tämä oli enemmänkin raportti.