Olin ollut kaksi viikkoa selvinpäin ja halusin murhata joka ainoan ihmisen siellä kosteilta vaatteilta ja paskalta haisevassa odotustilassa jossa odotin muiden kaltaisteni luusereiden ja paskiaisten kanssa vuoroani anomaan almuja yhteiskunnan vittumaisimmalta virastolta joka tunnetaan myös nimellä KELA.Ilmassa tuoksui epätoivo, väsymys ja likaisista ja märistä vaatteista uhkuva vastenmielinen ja vaikeasti määriteltävä lemu. Kaikkien harteilla ja hiuksissa kimmelsi sulava räntä jota tuli taivaan täydeltä meidän kaikkien herran lasten niskaan aivan kuin olisi koittamassa jonkinlainen passiivis-agressiivinen maailmanloppu joka päättyisi siihen että kaikki tappaisivat itsensä pelkästä vitutuksesta.
Vaikka olin jo ennen ovien aukeamista odottamassa ulkopuolella, jäin silti viimeiseksi pitkässä jonossa. Liekö syynä ollut koko yön läpi valvominen vai yleinen ihmiskammoisuuteni, jähmetyin paikoilleni kun ovet aukenivat. Tuijotin vain kylmän hien valuessa nivustaipeitani pitkin miten ihmiset rynnistivät sisään ilman mitään järjestystä tai kunnioitusta jonotusta kohtaan. Kun sydämeni oli asettunut siinä määrin että saatoin olla varma että pystyn menemään sisään ilman sydänkohtausta hiivin vuoronumeroautomaatille paniikin tuoma putkinäkö päällä. Istuin alas ja huomasin hyräileväni Tomoyasu Hotein kappaletta A Battle Without Honor Or Humanity. Osuvaa, näillä ihmisillä ei ollut paljoa kumpaakaan jäljellä…
Nämä kaksi viikkoa ilman alkoholia olivat ajaneet minut hermoraunion partaalle, hermoni olivat riekaleina, vatsani ei toiminut, nukuin entistäkin vähemmän ja naamaani koski jatkuvasta hampaidenkiristelystä. Ja kirjoittaminen ei kulkenut. En ollut saanut sanaakaan paperille koko sinä aikana vaikka yleensä kirjoitin jotain lähes päivittäin, olkootkin että huomattava osa siitä oli humalaista mölinää jonka kirjoittamista häpesin myöhemmin.
Tämä ei ollut elämäni ensimmäinen tammikuu jolloin koitin raitistua ja taaskaan syynä ei ollut uudenvuodenlupaus vaan joulun aikoihin täysin överiksi mennyt juopottelu joka muutenkin oli riistäytynyt käsistä jo vuosia sitten kun tajusin viinan auttavan masennukseen ja ahdistukseen. Tällä kertaa selvisin vain kahdentoista päivän yhtäjaksoisella rännillä ja kolmen päivän krapulalla, edellisenä vuonna olin uudenvuoden mielisairaalassa katkon jälkeen, en edes muista mitä olin juonut, kuinka kauan, minkä ja kenen kanssa.
Tällä kertaa tunsin sentään jotain motivaatiota raitistumiseen. Masennukseni ol
Post too long. Click here to view the full text.